Perhe antiikin Roomassa ja keskiajalla
Kirjoitelma
Historiatieteenlaitos
Kevätlukukausi 2003
2003-05-05

Takaisin filosofiasivulleni

This page is part of the official homepage of mr. J. Vilkka.

The full URL to this page is

http://www.kotiposti.net/jounivilkka/Radikaalihistoria.htm

1. Johdanto

2. Avioliiton tarkoitus

3. Prostituutiosta

4. Loppusanat

*Lähteet

Tämä kirjoitelma perustuu artikkelikokoelmaan Sexual Practices & the Medieval Church (Bullough & Brundage 1982), sekä Jussi Hanskan luentoihin luentosarjassa "Perhe antiikin Roomassa ja keskiajalla". Kirjoitelma käsittelee keskiaikaisia käsityksiä avioliitosta (sekä sen vaihtoehdoista), joihin uskonnolla "ajan hengen" mukaisesti oli tietysti valtavan suuri vaikutus. Se sivuaa myös seksuaalisia käsityksiä yleisemminkin, sekä siihen olennaisesti liittyvää prostituutiota. Keskiajalla seksuaalisuus oli kuitenkin pääosin avioliiton sisäinen asia, joten suurin osa huomiosta kiinnitetään tähän instituutioon myös tässä kirjoitelmassa. "Epätavalliset" seksuaalisuuden muodot, kuten homoseksuaalisuus, liittyvät nekin keskiaikaisessa ajattelutavassa avioliittoon - lähinnä merkkeinä sen epäonnistumisesta. Syntiä ne kristillisen käsityksen mukaan jokatapauksessa ovat, mutta seksuaalisuuteen tässä maailmankuvassa synti liittyy muutenkin aina - piirre, joka aiheutti myös avioliittoa pohtineille paljon päänvaivaa, kuten kirjoitelmasta toivoakseni ilmenee.

Keskiajan ihmisille suku oli paljon tärkeämpi kuin nykyihmisille jo senkin takia, että juuri kukaan muu ei huolehtinut huono-onnisista, köyhistä ja sairaista ainakaan yhtä hyvin kuin omat sukulaiset. Lapset olivat ainoa saatavissa oleva "eläkevakuutus". Luultavasti samasta syystä antiikin roomalaisetkin olivat arvostaneet sukua yli kaiken. Tästä seurasi myös velvollisuus edistää omaa sukua ja sen kunniaa. Ajattelutapa lienee tyypillinen kaikissa "esimoderneissa" yhteiskunnissa, kuten keskiajan Euroopassa. Tavalliselle väestölle lisääntyminen oli siis tärkeä ja luultavasti myös itsestään selvänä pidetty osa elämää. (Tämä ei juuri yllätä nykyihmistä, joka ymmärtää luonnonvalinnan periaatteen, mutta keskiajallahan sitä ei tunnettu, eikä se silloin vallalla olleeseen kristilliseen maailmankuvaan sopinutkaan.)

Koska lasten hankkimista pidettiin itsestään selvänä velvollisuutena jatkaa sukua, merkittäväksi tuli kysymys lasten legitiimisyydestä. Toisin sanoen, seksuaalisuutta täytyi kontrolloida jotenkin, että tiedettäisiin mitkä lapsista kuuluivat mihinkin sukuun - millä oli suuri merkitys erityisesti perimysoikeuden takia: Suvun jäsenet halusivat pitää esi-isiensä omaisuuden edelleen suvun käsissä, minkä ehkäisykeinojen puutteellisuus ja seksuaalinen promiskuiteetti vaarantaisi, jos ei voitaisi tehdä eroa suvun perillisten (miehen legitiimien jälkeläisten) ja äpäröiden (illegitiimien jälkeläisten) välillä. Legitiimeinä perillisinä pidettiin vain avioliitossa syntyneitä lapsia. Kuitenkaan avioliittoa ei oltu määritelty kovinkaan hyvin, eikä läheskään aina ollut selvää, oliko avioliitto solmittu vai ei.

Lisääntymisvelvollisuus tarkoitti myös sitä, että avioliitot yleensä järjestettiin sukujen johtajien toimesta. Koska ihmisillä ei ollut romanttista käsitystä rakkausavioliitosta ja koska ihmiset olivat muutenkin nykyistä kollektivistisempia, ei ollut myöskään syytä vastustaa avioliittojen järjestämistä tällä tavoin. Rakkauden (tai "aviollisen hellyyden") ajateltiin kyllä kuuluvan tai ainakin sopivan avioliittoon, mutta sitä ei pidetty avioliiton edellytyksenä. Yleensä ihmisiä ei kuitenkaan pakotettu naimisiin vastoin tahtoaan, vaan esimerkiksi kylän "eukot" auttoivat sopivan parin etsimisessä, jolloin avioehdokkaiden mieltymyksiä tai mielipiteitä voitiin "tunnustella". Naittamistaan vastustava nainen saattoi myös paeta luostariin, mies ehkä veljeskunnan konventtiin, munkkiluostariin tai vaikka sotaväkeen. Oletettavasti yhteisön (ja etenkin suvun) painostus oli kuitenkin yleensä niin suuri, ettei näin radikaaleihin vaihtoehtoihin aivan pienistä syistä turvauduttu. Romanttisen rakkauden ajatus ei ollut ajalle vieras, mutta se esiintyy lähinnä ritaritarinoissa, joissa avioliiton ulkopuolinen rakkaus päättyy surullisesti (ainakin rakastavaisten näkökulmasta).

Lapsikuolleisuus oli keskiajalla korkea ja legitiimien lasten saaminen tärkeää maata omistaville (tai hallinnoiville) suvuille, täytyi ihmisten yleensä olla avioliitossa. Kuitenkin synnytys oli vaarallinen myös synnyttäville naisille, joten leskiksi jääneet miehet joutuivat pian etsimään itselleen uuden vaimon. Vaarallisista synnytyksistä tarpeekseen saaneet naiset pääsivät vaarasta muuttamalla luostariin tai sopimalla miehensä kanssa selibaatista (mikä ei varmaankaan ollut useinkaan toimiva ratkaisu). Avioliitto saatettiin myös purkaa, mikäli lasten saaminen ei jostain syystä ollut parille mahdollista. Syynä saattoi olla miehen pysyvä tai (väitetystä) noituudesta tms. aiheutuva impotenssi, tai sukuelinten kokoeroista johtuva yhteensopivuusongelma. Impotentti mies ei välttämättä saanut mennä uudestaan naimisiin kirkon otettua avioliittoinstituution hallintaansa, joten hänen saattoi olla järkevämpää vedota impotenssin sijasta verisukulaisuuteen vaimonsa kanssa, saadakseen avioliiton purettua. Ennen kristinuskon valtaan nousua avioerot eivät olleet ongelma, mutta kirkon käsitys sen purkamattomuudesta tietysti muutti tilannetta.

Kirkon käsityksen mukaan avioliitto oli vain vaihtoehto niille, jotka ovat liian heikkoja elääkseen selibaatissa. Avioliitossakin seksiä sai harrastaa vain tarkoituksena hankkia lapsia. Oppineet väittelivät innokkaasti esimerkiksi siitä, kuinka paha synti on seksin harjoittaminen frigidin vaimon kanssa. Seksi avioliiton ulkopuolella oli tietysti synti, mutta "luonnoton" seksi oli tätäkin pahempi, vaikka sitä harrastaisi vaimonsa kanssa. "Luonnottomuudella" tässä tarkoitettiin kaikkea sellaista seksiä, josta ei voi seurata raskaus ja lapsen syntymä. Syy toiminnan synnillisyyteen oli keskiajalla syntyneeseen kardinaalisyntien listaan kuuluva himo. Myös vaimonsa himoaminen liikaa oli "aviorikos" tämän käsityksen mukaan. Avioliiton ulkopuolinen seksi oli synti tämän lisäksi ilmeisesti myös siksi, että se saattaisi johtaa vakavampiin rikoksiin, kuten lapsenmurhaan (kirkon käsityksen mukaan yli 40 päivää vanhalla sikiöllä oli jo sielu, joten sen abortointi olisi murha).

Keskiajalla ei tehty eroa synnin ja rikoksen välillä, mitä (osittain) aikalaisten maaginen maailmankuva: kuten maallisista rikoksistakin, myös synneistä vastattiin kollektiivisesti; syntiä tekevä kaupunkilainen saattoi kutsua Jumalan vihan koko kaupungin päälle - tarina Sodomasta ja Gomorrasta oli tunnettu ja hyvin sisäistetty (ja Jumalan tuhoamien kaupunkien listaan oli lisätty muutama uudempikin). Synti ei siis ollut yksityisasia, kuten ei juuri mikään muukaan tänä aikana.

Kirkolle tuotti kuitenkin päänvaivaa moni avioliittoon liittyvä asia, ei vähiten Marian ja Joosefin välinen suhde. Kirkko oli nimittäin pitkälti omaksunut maallikoiden käsityksen, jonka mukaan avioliitto täytyi konsumoida yhdynnällä: tarvittiin vain lupaus avioitua ja seksiakti, että avioliitosta tuli lainvoimainen. Tätä oli vaikea kontrolloida, koska usein lupaukselle ei ollut todistajia. Pelkkä seksi ei nimittäin riittänyt, sillä avioliiton ulkopuolellakin syntyi paljon lapsia - naisen täytyi yleensä todistaa avioliittolupauksen teosta jotenkin muuten, jos halusi miehen huolehtivan lapsestaan (käytännöt todistustaakan suhteen vaihtelivat tosin merkittävästikin). Kuitenkin Maria oli kirkon käsityksen mukaan neitsyt Jeesuksen syntymää odotellessaan ja myös loppuelämänsä tämän jälkeen (vaikka käsitykselle ei mitään todisteita olekaan, paremminkin päinvastoin ; cf. Jackson 2003). Niinpä kirkon oppineet joutuivat kehittelemään avioliittokäsitystään uskonnollisille ihmisille tyypilliseen takaperoisesti rationalisoivaan tapaansa. Esimerkiksi erään käsityksen mukaan avioliitto kehittyy lupauksesta yhdyntään, joten se oli siis jo alkanut Marian ja Joosefin tapauksessa, vaikkei koskaan päässytkään konsumaatioon asti.

Lieviä ongelmia tuotti myös konkubinaatio, joka täytyi erottaa prostituutiosta, vaikka sitä joidenkin kirkonmiesten mukaan muistuttikin. Konkubinaatio erosi kuitenkin prostituutiosta oleellisesti siinä, että suhde oli eksklusiivinen, eikä nainen siis vain tarjonnut palveluitaan rahaa vastaan, vaikkei avioliittolupauksia oltukaan tehty. Tällaisesta suhteesta syntyvät lapset eivät kuitenkaan olleet miehen legitiimejä lapsia, vaan ainoastaan hänen "luonnollisia" jälkeläisiään. He seurasivat kuitenkin miehen mahdollisia legitiimejä lapsia perimysjärjestyksessä. Kirkon oli vastahakoisesti pakko hyväksyä konkubinaatti (jo sen yleisyyden takiakin) "epätäydellisenä ja epävirallisena avioliittona", ainakin jos pari ajatteli suhteen olevan pysyvä. (Rakastavaisten jo tuolloin heikoksi tiedetty kyky erottaa preesensin ja futuurin tempuksia toisistaan aiheutti epäilemättä lainsäätäjille päänsärkyä.)

Kirkko pyrki ottamaan avioliittoinstituution enemmän hallintaansa vähentääkseen "salaisia avioliittoja", mm. koska niistä aiheutuvat "huoltajuuskiistat" olivat hankalia ja koska niihin liittyi liian suuria synnillisiä riskejä. Ihmisten toivottiin menevän julkisesti naimisiin seurakuntansa edessä ja varmistavan etukäteen, ettei liitolle ollut esim. "verisukulaisuudesta" tai "henkisestä sukulaisuudesta" (kuten papin ja seurakuntalaisen tai kummisedän ja kummilapsen suhteista) johtuvia esteitä.

Avioliiton paras muoto oli ns. "siveä" (engl. chaste) avioliitto, jossa pari elää yhdessä, mutta selibaatissa Jumalaa tavoitellen. Selibaatin piti kuitenkin olla parin yhteinen päätös, eikä toinen osapuoli (periaatteessa) saanut päätöstä tehdä yksin. Tähän liittynee pelko toisen osapuolen sortumisesta himon syntiin toisen osapuolen selibaatin seurauksena. Ajateltiin nimittäin, että homoseksuaalisuus ja avioliiton ulkopuolinen seksi johtuvat aviopuolisosta, joka ei täytä aviovelvollisuuttaan. "Siveä" avioliitto oli pakko unohtaa myöhemmin tähän liittyvästä syystä: se lähinnä vain aiheutti epäilyjä "luonnottomasta" seksuaalisuudesta.

Kirkon käsityksen mukaan avioliiton oli lyhyesti sanoen tarkoitus mahdollistaa ihmisten vähiten synnillinen lisääntyminen ja seksi. Uskonto vaati käsitteellisten erottelujen tekemistä ja määrittelyjä, sekä rationalisoivaa oppinutta selittelyä, koska käytäntö ei luonnostaan teologien käsitteisiin taipunut.

Prostituutio oli keskiajan mentaalisessa ilmapiirissä erikoinen asia: sitä oli kaikkialla, minne vain miehiä oli keskittynyt, pienemmissäkin kaupungeissa, armeijojen leireissä ja jopa kirkolliskokousten yhteydessä; se oli syntiä ja johti miehiä syntiin ja pois vaimojensa luota - mutta toisaalta Uudessa Testamentissakin juuri prostituoitu Maria Magdalena oli naisista merkittävin heti Madonnan jälkeen. Niinpä prostituoituihin suhtauduttiinkin ambivalentisti. Yleensä heitä siedettiin, mutta heidän toimintaansa pyrittiin rajoittamaan esimerkiksi rajaamalla tietty osa kaupungista heidän alueekseen ja pakottamalla heidät käyttämään merkkiä, kuten tietyn väristä nauhaa, ainakin liikkuessaan alueen ulkopuolella. Rangaistukset laittomasta prostituutiosta (siis em. säännösten rikkomisesta) olivat melko ankaria: hiusten leikkaaminen ja julkinen piiskaaminen, tietyissä tapauksissa myös nenän ja korvien leikkaaminen (tarkoituksena tehdä synnin toistaminen mahdottomaksi).

Välillä prostituoiduista yritettiin päästä eroon tiukentamalla lakeja, mutta niitä ei koskaan pantu tehokkaasti käytäntöön, eikä prostituutiosta siis satunnaisia kiihkouskovaisia hallitsijoita alemmilla tasoilla todella yritetty vastustaa. Merkittävä syy tähän oli teologienkin yleensä hyväksymä ajatus, jonka mukaan prostituutio on pienempi paha, jota ilman yhteiskunta romahtaisi, koska ilman prostituoituja miesten mielenkiinto kohdistuisi toisten vaimoihin. Prostituoituja ei todellakaan edes tämän hyödyllisyytensä takia arvostettu, päinvastoin. Kuvaavaa on, että yleensä heillä ei ollut edes oikeutta puhua oikeudenkäynnin aikana, vaikka olisivat itse olleet syytettyinä. Toisaalta, esimerkiksi antiikin Roomasta poiketen, keskiajalla ymmärrettiin (mahdollisesti kristinuskon vaikutuksesta) prostituution johtuvan taloudellisista ongelmista, siis köyhyydestä. Prostituoidut nähtiin myös potentiaalisina pelastettavina, joita yritettiin "käännyttää" nunniksi tai "kunnollisiksi" vaimoiksi. Monet naispyhimyksistä ovatkin alunperin prostituoituja - tämä on ymmärrettävää, koska muutos syntisestä pyhäksi on sitä dramaattisempi, mitä alhaisemmasta tilasta noustaan.

Yleisen vaurastumisen myötä prostituutiokin sai kehittyneemmän muodon: tavallisten halpojen huorien yläpuolelle nousi kurtisaani, rikkaan eliitin hienostuneempi ja (ensimmäistä kertaa) valikoiva prostituoitu, joka pystyi pitämään yllä korkean elintason miellyttämällä vain rikkaimpia potentiaalisista asiakkaistaan. Tällainen prostituoitu oli maallisten ihmisten keskuudessa arvostettu aivan eri tavalla kuin sosiaalisesti alemmat kollegansa. Heillä saattoi olla myös yllättävän suuri vaikutus valtakunnan asioihin asiakkaidensa välityksellä.

Keskiajan käsitykset seksuaalisuudesta ja avioliitosta saattavat 21. vuosisadan lukijasta tuntua oudoilta, jopa "sairailta" - ja ainakin kummallisen uskonnollisilta - mutta niiden vaikutus on nykyisiin käsityksiin on selvästi nähtävissä. Esimerkiksi kirkkohäät on ilmeisesti edelleen suosituin avioitumistapa. Vielä keskiajalla tämä ei ollut tyypillistä, vaikka jo silloin kirkko alkoi tähän suuntaan pyrkiä. Ainakin maissa, joissa kristinusko on vahvasti kansalaisten ajatteluun vaikuttanut, avioliitto kuitenkin nähdään nykyään uskonnollisena asiana, sakramenttina, joksi se keskiajalla nostettiin. Paljon vanhemmat ja siis myös keskiajalla tyypilliset, täysin maalliset avioliitot, ovat vasta nyt nousemassa kilpailemaan uskonnollisen avioliiton kanssa. Erilaisissa "keskusteluissa" kuitenkin nousee edelleen esiin käsitys, jonka mukaan avioliitto on jokin tietty ja selvästi määritelty, yksi asia - vaikka historia kertookin aivan muuta.

Seksuaalisuutta, sukupuolta, avioliittoa ja perhettä koskevat käsitykset ovat muuttuneet historian kuluessa merkittävästi ja näiden muutosten ja vanhojen käsitysten tunteminen on välttämätöntä nykyisten käsitysten ymmärtämistä ja kriittistä arviointia varten. Ne saattavat myös olla yhteiskunnallisesti hyödyllisiä tutkimuksen aiheita, sillä niistä saattaa löytää vanhoja ratkaisuja ongelmiin, joita nykymaailmassa joudumme kohtaamaan. Esimerkiksi avioliiton eri muotojen erottaminen uudelleen voisi ratkaista suurimmat avioliittoon liittyvät ongelmat nykymaailmassa: uskonnollinen ja maallinen avioliitto ovat kaksi eri asiaa nykymaailmassa, jossa uskonnon maagiseen maailmankuvaan ei enää kovin moni usko; erilaisten avioliittosopimusten yleisyys taas helpottaisi eroprosesseja.