Takaisin filosofiasivulleni
This page is part of the official homepage of mr. J. Vilkka.
The full URL to this page is
http://www.kotiposti.net/jounivilkka/FilosofianRenessanssi.htm

Aidon filosofian luonne

Yli keskiajan

Magia ja filosofia

Teknologia valloittaa maailman

Renessanssista Uuteen Valistukseen

Kirjallisuutta

Aito filosofia oli lähes tukehtunut kirkon dogmaattisen teologian satoja vuosia jatkuneen kuristusotteen seurauksena, mutta aikana, jota yleensä kutsumme renessanssiksi ("uudelleen syntyminen") se hiljalleen elpyi, noustakseen sitten suurimpaan kukoistukseensa "Uutena tieteenä".

Tämä jossain määrin anakronistinen yksinkertaistus aate- ja oppihistorian eräästä mielenkiintoisimmasta vaiheesta ei ole täysin virheellinen. Naturalistisen filosofiakäsityksen mukaisesti nimittäin aidon filosofian tärkeimmät piirteet ovat pyrkimys aina vain paremmin perusteltuun tietoon ja fallibilismi, eli sen oman erehtyväisyyden tunnustaminen - mikä nähtävästi on asetetun tavoitteen saavuttamisen kannalta varsin tarpeellinen, ellei välttämätön lähtökohta. Tästä asenteesta johtuen aito (naturalistinen) filosofia pyrkii hyödyntämään argumentaation lisäksi myös empiiristä tietoa, eikä luota pelkkiin kuolevaisten ihmisaivojen kyhäilemiin ajatusrakennelmiin, jotka saattavat olla täysin vailla vastaavuutta todellisuuden kanssa.

Antiikin ajan filosofia oli ollut monimuotoista ja erilaiset näkemykset kilpailivat tuolloin keskenään. Läpi keskiajan tämä monimuotoisuus oli käytännössä lähes mahdotonta, sillä uskonnon yhtenäisyyttä korostettiin fundamentalistisella tavalla ja sotilaallisin keinoin. Uskon "Totuuksia" ei juurikaan perusteltu, sillä niitä ei saanut kyseenalaistaa - ilmoitus oli annettu, joten siinä ei ollut mitään epäselvää tai inhimillisen tiedon rajoista aiheutuvaa epävarmuutta. Maailmankuva oli kirkas ja selvärajainen; olevaisen ketju järkevästi "älyllisen suunnittelijan" asettama. Ihmisen paikka ja Jumalan hänelle antamat rajoitukset ja vaatimukset tehtiin erinomaisen hyvin tunnetuiksi, muun muassa polttamalla "kerettiläiset" eli "väärin" (liian vapaasti) ajattelevat rovioilla. Teologien ja skolastikkojen aristotelismi oli sidottu tähän umpimieliseen dogmaan, joten keskiajalla ei aitoa, eli vapaata, fallibilistista ja totuuteen pyrkivää filosofiaa oikeastaan ollut (vastakohtana totena pidettyjen väitteiden toistamiseen tyytyvälle teologialle). Ainakaan kriittinen ajattelu ei noussut edes oppineiden ajattelutavaksi (ja luonnontutkimus sen omilla ehdoilla vielä vähemmän), joten tämän ajan "tiede" ei juurikaan muistuttanut nykytiedettä. Se perustui liian vahvoihin oletuksiin, joita ei kyseenalaistettu. Se luotti liikaa annettuun maailmankuvaan, pyrkimättä muuttamaan sitä.

Renessanssin aikaan sijoittuvat merkittävimmät muutokset ihmisten - tai ainakin älyllisen eliitin - ajattelutavoissa, vaikkakin muutos voidaan yhtä hyvin nähdä asteittaisena, jo keskiajalla alkaneena ja uudelle ajalle jatkuneena ketjureaktiona. Kuitenkin juuri renessanssin humanismin synty, humanistien tekstikritiikki ja antiikin teksteihin kohdistama kiinnostus toivat tietouteen vanhat ja keskenään ristiriitaiset filosofiat. "Uuden mantereen" oudot ihmiset, kasvit ja eläimet pakottivat miettimään uudestaan joitakin syvimmin omaksuttuja käsityksiä (johtaen lopulta emblemaattisen tieteen sortumiseen ja empiirisemmän tutkimuksen vahvistumiseen).

Magian - etenkin astrologian ja alkemian - harrastus toi paitsi uutta tietoa, myös uuden, kriittisemmän ajattelutavan, joka kohdistui jopa uskontoon. Maagit uskoivat olevansa vailla niitä ihmisluonnon rajoituksia, joihin nöyrällä keskiajalla oli ollut tyytyminen. Astronomiaa harjoitettiin astrologian ansiosta, sillä tähtien vaikutuksiin uskottiin ja astrologien merkitys etenkin symbolisessa vallankäytössä oli huomattava. Tähtien tarkkailu kuitenkin johti maailmankuvaan sopimattomien ilmiöiden huomaamiseen, mikä oli omiaan horjuttamaan ennen niin horjumatonta uskoa maailman "järjelliseen" ja tarkoitukselliseen rakenteeseen. Siinä missä humanistit hylkäsivät keskiaikaisen perinteen parhaansa mukaan, korvatakseen yliopiston auktoriteetin antiikin klassikoilla, alkemistit menivät pidemmälle ja jopa julkisesti polttivat antiikin auktoriteettien teoksia, hyläten nekin uuden, omiin kokeisiin perustuvan, tiedon hyväksi.

Pyrrhonilainen skeptisismi tuli avuksi (psykologisen ja harhaanjohtavan) varmuuden tunteen menettäneille. Aiemmin epäilyllä oli torjuttu ainoaan oikeaan uskoon kohdistuva kritiikki sen inhimilliseen vajavaisuuteen vetoamalla, mutta uskonsotien keskellä epäily kohdistuikin kaikenlaisiin oppeihin, joihin ei kannattanut enää älyllisesti sitoutua, sillä niistä ei voinut ihmisen rajallisin kyvyin vertailemalla löytää sitä oikeaa. Tässä tavallaan epäily siis nostettiin episteemiseksi välineeksi, jonka avulla väitteitä arvioitiin. Myöhemmin tämä epäily kehittyi tärkeäksi osaksi tieteellistä ajattelua ja viimein muotoutui sen elintärkeäksi osaksi, fallibilismiksi.

Antiikin filosofian vaikutusta oli myös filosofian irtoaminen teologiasta. Filosofit eivät suostuneet enää jättämään metafyysisiä kysymyksiä vain teologian dogmaatikoille, vaan katsoivat voivansa tutkia niitä myös filosofisen argumentaation avulla - usein oikean opin kannalta tuhoisin seurauksin. Teologian kannalta erityisen vaarallisia olivat myös renessanssissa erittäin suositun uusplatonismin panteistiset sävyt tai tulkinnat, jotka vievät sen huomattavan lähelle ateismia, kieltämällä maailman ulkopuolisen Jumalan olemassaolon. Tällaiset käsitykset olivat omiaan aiheuttamaan kitkaa kirkon ja filosofien välille.

Renessanssin aikana myös käytännön hyöty ja uudet keksinnöt tulivat esiin aiempia aikoja selvästi voimakkaammin. Kirjapainotaidon kehitys mahdollisti tiedon (ja valheiden) leviämisen ainakin kirkkoa pelottavalla nopeudella. Kaupankäynnin tehostuminen ja sen merkityksen oivaltaminen pakottivat vaihtamaan roomalaisperäiset numerot intialais-arabialaisiin, jotka helpottivat laskemista kummasti. Samasta syystä kehitettiin myös kaksinkertainen kirjanpito. Mutta matematiikan soveltaminen levisi muuallekin käytännön asioihin ja alkoi sitä kautta vaikuttaa kokeellisen tieteen kehitykseen. Maailma alettiin nähdä nyt mitattavana aivan uudella tavalla. Pian uskottiinkin melko yleisesti, että maailman kirja oli kirjoitettu matematiikan (geometrian) kielellä. Näinhän pythagoralaisuudessakin oli jo kauan ajateltu, mutta nyt ajatukseen liitettiin aktiivinen mittaaminen ja kokeilu, eikä enää rajoituttu vain metafyysisiin spekulointeihin. Ilmiöitä alettiin kuvata matemaattisin kaavoin, jolloin etenkin aristotelisen luonnonfilosofian teleologia jäi sivuun.

Käytännön asioiden nouseminen keskeisiksi renessanssiajan merkkihenkilöiden ajattelussa näkyy myös anatomian kehityksessä. Taiteilijat ja lääketieteen uudistajat suorittivat (laittomia) ruumiinavauksia välittämättä perinteestä, joka ennemmin luotti vanhoihin kirjoihin kuin omiin havaintoihin. Uutta tietoa saavutettiin ja auktoriteetit oli hylättävä heidän väitteidensä osoittautuessa vääriksi. Toinen selvä käytännöllinen aihe, johon kiinnitettiin paljon huomiota, oli sotateknologia, jonka kehittämiseen useat renessanssin älyköt osallistuivat. Käytäntö tuli siis vahvasti haastamaan "puhtaan" teorian ja tällä olikin suuri vaikutus tieteen ja teknologian liittoutumiseen, mikä on vain voimistunut siitä lähtien. Kaukoputken ja suurennuslasin merkitys havainnoinnin kannalta ovat ilmeisiä esimerkkejä keksintöjen ja välineiden hyödystä teoreettisenkin tieteen kehityksessä.

Renessanssin aikana Eurooppalaiset ihmiset aloittivat maailman valtaamisen paitsi toisilta ihmisiltä, myös luonnonvoimilta (sekä tietysti kuvitelluilta voimilta ja olennoilta). He ottivat käyttöönsä luonnon tarjoamat materiaalit ja resurssit eri puolilla planeettaa, alistaen paikallisväestön useissa paikoissa ja joissakin jopa orjuuttaen heidät. Orjuus on sittemmin lakkautettu eri vaiheissa ainakin nimellisesti, mutta luonnon käyttäminen varsin mielivaltaisestikin oman lyhytaikaisen hyvän edistämiseksi on ainoastaan tehostunut ja omaksuttu kaikissa planeettamme valtioissa. Tätä tuskin olisivat renessanssin humanistit halunneet, sillä he näkivät oman mikrokosmoksensa olevan elimellisesti yhteydessä makrokosmoksen, kaikkeuden, kanssa. Näin siitä huolimatta, että he juuri katsoivat olevansa luomakunnan hallitsijoita, joiden hyväksi kaikki muu oli olemassa.

Jos hallitsematon luonnonvarojen käyttö on renessanssin haitallisempaa perintöä, niin hyödyllisempää, sekä etiikan ja politiikan kannalta merkittävää oli ihmisen arvon korostus, jonka myöhemmin Valistus kehitti ihmisarvon käsitteeksi asti. Samainen ihmisen kosmisen arvon korostus, yhteisvaikutuksessa empiirisen tieteen kehityksen kanssa, näkyi Valistuksessa luottamuksena ihmisen tiedonhankinnan mahdollisuuksiin. Kaikkein vahvimmin Valistus kuitenkin omaksui renessanssista kriittisen suhtautumisen auktoriteetteihin ja jopa perinteen hylkäämisen.

Nyt, Uuden Valistuksen noustessa merkittävänä liikkeenä, kulkee skeptisismi parannellussa muodossaan - 'tieteellisenä skeptisisminä' - sen kärjessä, raivaten tieltään perusteettoman uskon ja korvaten sen perustellulla epävarmuudella. Pyrkimyksenä parantaa maailmaa ("uuden") tieteen ja tiedon lisäämisen kautta, Uuden Valistuksen sekulaari visio ihmiskunnasta osana kosmosta periytyy renessanssin humanismin ihmiskäsityksestä: tiedolla kohtaloaan hallitsevasta ihmisestä, joka elää tämänpuolisessa maailmassa parhaan kykynsä mukaan.

Uudessa Valistuksessa aito filosofia: totuuden arvostus ja siis väärän varmuuden hylkääminen, sekä kriittisen ajattelun ulottaminen kaikille elämän ja ajattelun aloille, ovat parhaimmillaan ja vahvimmillaan. Uutta, sen enempää kuin vanhaakaan, Valistusta ei olisi kuitenkaan koskaan syntynyt, jos keskiaikaiset ajattelutottumukset ja dogmit eivät olisi renessanssiaikana tulleet kyseenalaistetuiksi.