Jouni Vilkka:

Plinius kertoo kappaleissa 36-41 pääasiasiassa purppuran valmistuksesta ja kankaan värjäämisestä sillä. Hänen mukaansa purppuraa saadaan jostain merenelävistä.. Nämä eivät ilmeisesti ole kaloja, vaan jonkinlaisia kuorekkaita, kotiloita tms. (shell-fish), vaikka niitä tekstissä kutsutaankin välillä kaloiksi (fish). Joka tapauksessa niillä on kaula ja leuka, joiden tienoilla kulkevista verisuonista kallista väriainetta (otuksen verta) saadaan. Isommista sen saa valuttamallakin, mutta pienemmät on helpompi murskata samaa tarkoitusta varten. Paras aika näiden ötököiden pyydystämiseen on aikaisin keväällä ("after the dog star has risen, and before the Spring").

Purppura on syvän punaisten ruusujen väristä ja (kai harvinaisuutensa takia) rikkaiden kovasti haluamaa tavaraa, koska sillä voi erottua paitsi rahvaasta, myös ritareista ja alemmasta (köyhemmästä) aatelista. Valtiomiesten tavaraa siis.

Värjäys tapahtuu jotakuinkin seuraavasti. Ötökän suoni, jossa purppuraa on, irrotetaan ja laitetaan suolaan. Kolmen päivän kuluttua mönjä dumpataan isoon viiniamforaan. Tätä sitten kiehutellaan kevyesti kuoritaan pinnalta möhnää pois. Tätä kestää 10 päivää, jonka jälkeen nesteen pitäisi olla kirkasta ja värjäykseen kelpaavaa (testataan taljalla). Tarkempiakin tietoja eri sävyjen valmistamisesta löytyy.

*

Käännöksen vanha moderni englanti (tietääkseni tämä on oikea termi) on hankalahkoa luettavaa, eikä tyylin outous kyllä ainakaan helpota. Lukemisen saisi sujuvaksi vain lukemalla koko teoksen, jos sittenkään. Kirjoittajan pyrkimyksenä ei todellakaan ole lyhyt ytimekkyys, vaan paremminkin tarinoinnin tyylinen kerronta. Teksti tuntuu vaeltelevan omituisesti välillä historiaan ja värien hintoihin, sen sijaan että keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. En pitäisi teosta tiedekirjana, ellei sitä sellaiseksi sanottaisi. Kuitenkin siinä on pyritty ilmeisesti luetteloimaan kaikenlainen kaloihin ja muihin vetehisiin liittyvä, mistä vaan kirjoittaja on kuullut.

*

Pliniuksesta itsestään ei tekstinpätkän perusteella voi paljon muuta sanoakaan, kuin että hän oli ilmeisen tiedonjanoinen henkilö. Nykylukijasta tämän intohimon ilmenemismuoto tosin saattaa vaikuttaa oudolta, koska Plinius näyttää keräilevän melko pikkutarkasti aika merkityksettömän tuntuisia nippelitietoja, sen sijaan että pyrkisi syvempään tietyn alan tuntemukseen. Aivan kuin tarkoituksena olisi luetella kaikki olemassa oleva tieto (en ihmettelisi, jos tämä olisikin ollut tarkoituksena). Saattoihan näitä tietoja sitten käyttää elvistelyyn ja muiden vakuuttamiseen sofistien tapaan. Ja ehkä roomalaiset jo pelasivat omaa versiotaan Trivial Pursuit -pelistä?

*

The Ninth Booke of the Historie of Natvre, Chapters XXXVI - XLI.

http://penelope.uchicago.edu/holland/pliny9.html