Jouni Vilkka

2003-03-31

Tämä on tiivistelmä Robert Boylen kirjoituksesta The Sceptical Chymist, jossa hän esittelee dialogimuodossa näkemyksiään luonnontieteellisen tutkimuksen menetelmistä, sekä elementtien "määrästä ja luonteesta". Tiivistelmä perustuu dialogin otteisiin, jotka löytyvät verkkosivulta osoitteesta

Dialogissa esiintyy neljä hahmoa, joista Boylen omaa näkemystä edustaa Carneades, skolastikkojen aristotelista näkemystä kannattaa Themistius ja paracelsistista alkemian traditiota Philoponus. Aiheesta kiinnostuneena ulkopuolisena tarkkailijana toimii Eleutherius. (Samanlaista retorista menetelmää käytti mm. Galileo.)

(Tekstin lukemista hankaloittaa kielellisiä seikkoja enemmän lainaustapa: eri hahmojen puheet on upotettu klassisen latinan tyyliin virkkeiden sisään ilman lainausmerkkejä tms., jolloin lukija joutuu olemaan tarkkana kulloisenkin kertojan henkilöllisyydestä.)

Kemian tutkimuksen menetelmät eivät olleet Boylen aikana vielä vakiintuneet ja kyseinen luonnontiede oli vasta eriytymässä filosofiasta. Niinpä Boylen täytyy ensin esittää näkemyksensä tutkimukseen oikeasti tai parhaiten soveltuvasta menetelmästä ja puolustaa sitä vanhempien metodien kannattajia vastaan.

Boylen hahmo (Carneades) kannattaa siis tietysti empirismiä, tai ainakin jonkinlaista havaintoihin perustuvaa tutkimustapaa, ja vastustaa skolastikkojen apriorisia filosofis-loogisia päättelyjä verraten niiden (sofistisia?) älykkyyden osoituksia silmänkääntötemppuihin: Ne kertovat enemmän esittäjästään, kuin väitetystä aiheestaan, eli tässä tapauksessa aineen olemuksesta. Niiden seuraaja jää yleensä vain ymmälleen tai omaksuu esitetyn näkemyksen tietämättä miksi.

Skolastisen mietiskelyn sijaan Boyle ehdottaa luottamista havaintoihin, joihin muutenkin tavallisessa elämässä joudumme tukeutumaan. Hän jopa sanoo yliampuvia abstrakteja rationalisointeja ("far-fetched and abstracted Ratiocination") loukkaavaksi aisteja kohtaan ("injurious to our senses").

Boyle jättää liialliset sanoilla temppuilut skolastikoille ja päättää (eli dialogin hahmot sopivat) että "elementti" ja "prinsiippi" ovat tässä keskustelussa synonyymisiä. Molemmilla tarkoitetaan tällä kertaa jotakuinkin samaa kuin "elementillä" nykykemiassa.

Sitten Boyle esittää eli dialogin hahmot sopivat seuraavan keskustelun aiheen: he puhuvat vain eri koulukuntien yleisistä ja selvistä käsityksistä koskien elementtien määrää ja luonnetta (merkitystä, ominaisuuksia), eivät yksittäisten auktoreiden tai kommentaattoreiden mielipiteistä ja tulkinnoista.

Toisessa otteessa selviää, että Boyle on oman kirjallisen hahmonsa Carneadeen kautta esittänyt vahvoja perusteita epäillä elementtien olemassaoloa. Hänen mielestään eri prinsiippi- tai elementtiteorioiden perustelut eivät ole täysin vakuuttavia.

Hän pitää melko selvänä, että ainakaan aristotelisen teorian elementeistä tuli ja ilma ole elementtejä, vaikka teorian väitetäänkin olevan vahvasti havaintojen tukema. Esimerkiksi ilma ei kelpaa, koska Boyle vaatii, että elementin täytyy voida olla molekyylin "rakennusosa". Niinpä ilma ei ole elementti, sillä Boylen mukaan se ei muodosta yhdisteitä muiden aineiden kanssa.

Tässä yhteydessä tulee esiin myös Boylen käsitys, jonka mukaan elementin täytyy olla paitsi yhdisteiden (anakronismi; Boyle käyttää termiä "mixt bodies") rakennuskappale, myös osa kaikkia yhdisteitä - elementti olisi siis jotain, mitä on kaikissa aineissa. Tällä perusteella esimerkiksi vesi ja rikki eivät ilmeisesti voi olla elementtejä (rikkihän oli yksi alkemistien perusprinsiipeistä).

Boyle ei kuitenkaan väitä argumenttejaan varmoiksi aiempien elementtiteorioiden kumoamisiksi - hänelle riittää, että hänen epäilynsä hyväksytään oikeutetuiksi ja rationaaliseksi. Tämä liittyy Boylen tiedekäsitykseen: hänen mielestään tieteellisen väitteen perustelujen täytyy olla järkevää tai mielekästä epäilyä vahvempia (siis "proven beyond reasonable doubt", kuten Yhdysvaltalaisessa rikosoikeudessa).

Dialogin päättävä kappale ("The Conclusion") alkaa alkemiaan kohdistuvalla kritiikillä. Ensimmäisenä osansa saa alkemian ja kemian välivaiheen hahmona tunnettu van Helmont. Tämän todisteet elementtiteoriansa puolesta edellyttävät uskon "Alkahestin" (Paracelsuksen "universaali liuotin") ihmeellisiin voimiin, joihin Boyle / Carneades ei voi uskoa, ellei omin silmin näe.

Tämän jälkeen Boyle painottaa, ettei hänen argumenttejaan tule ymmärtää yrityksenä kumota kaikki mahdolliset elementtiteoriat, vaan hänen tarkoituksensa on osoittaa, että elementtien tähän mennessä esitetyt määrät (3 alkemisteilla, 4 aristotelikoilla, 5 niiden synteesin yritelmällä) ole riittävän uskottavasti perusteltuja. Esimerkiksi alkemistit ovat kyllä tehneet hyviä kokeita, mutta heidän osittain mystiikkaan sitoutuvat tulkintansa näiden kokeiden tuloksille ovat vääriä. Paracelsusta ja joitakin muita alkemisteja vastaan esitetty kritiikki on niin mainio, että vain lainaus voi tehdä sille oikeutta:

Paracelsus siis usein rasitti lukijaansa käsittämättömillä ja fantastisilla kirjoituksilla, jotka perustuivat erinomaisiin kokeisiin, joita hän taas ei selvästi kuvannut, vaikka ilmeisesti ne hyvin tunsikin. Useiden "Hermeettisten Filosofien" (siis alkemistien) kokeet olivat Boylen mukaan joko hienoa katsottavaa vailla hyödyllisyyttä - tai jos ne näyttivätkin järkeviltä, tarkempi harkinta kuitenkin osoitti ne naurettaviksi. Jälkimmäisessä tapauksessa ne olivat nimittäin jonkin "älyttömyyden tahraamia".

Boyle antaa Eleuthiuksen vielä toistaa tämän merkittävän huomion, että tiede ei ole vain faktojen keruuta (tosiasiat eivät puhu omasta puolestaan), vaan niiden tulkintaa. Tulkintavaihtoehtojen karsimiseksi täytyy keksiä useita erilaisia kokeita, jotta virheille jäisi mahdollisimman vähän tilaa. (Tätäkin keskustelua käydään tieteenfilosofiassa edelleen.)

Kirjoituksen lähestyessä loppua Boyle antaa neutraalina hahmona esiintyvän Eleutheriuksen tehdä yhteenvetoja Carneadeen skeptisistä argumenteista. Näin Boyle tietysti näyttää, mitä pitää itse toistaiseksi osoitettuna.

Huomattavaa on esimerkiksi ominaisuuksien (qualities) erottaminen aineista (substances): Ominaisuuksia, ilmeisesti sellaisia kuin "syttyvä" (combustible), ei voi redusoida mihinkään aineeseen. Niitä ei voida myöskään johtaa mistään prinsiipistä tai elementistä, vaikka näihin tällaisia ominaisuuksia saattaisi usein näyttää liittyvän, vaan jotain yleisempiä periaatteita tarvitaan selittämään ne.

Kemian metodit ja työvälineet olivat Boylen mielestä liian karkeita selvittämään kysymyksen elementeistä, sillä hänen mielestään ainesosat, joita hänen aikanaan osattiin kemiallisella analyysillä erotella aineista, eivät vielä olleet elementtejä, sillä myös ne voitaisiin paremmilla välineillä pilkkoa osiinsa. Mutta ne ovat silti hyödyllisiä tuloksia, esimerkiksi sen takia, että lääkkeiden vaikutus näytti hänen mielestään perustuvan jonkin tällaisen aineen vaikutukseen. Tämän "nykyaikaisen" ajatuksen mukaan lääkkeissä pitäisi käyttää vain tätä erotettua vaikuttavaa ainetta (joka siis ei ole elementti).

Kirjoituksen ainoa virhe näyttää olevan Boylen käsitys, että aineen pienempien osien analyysi olisi turhaa. Hän ei ilmeisesti olisi pyrkinyt atomien osien tutkimiseen, mikä on kemian kannalta osoittautunut kuitenkin erittäin hyödylliseksi.

Lopuksi Boyle käyttää sekä oman hahmonsa Carneadeen, että "puolueettoman" hahmon Eleutheriuksen puheenvuoroja painottamaan avoimen mielen ja totuuden rakastamisen (eli filosofisen asenteen) tärkeyttä: vaikka jokin väite voi tuntua todelta nyt, se voi myöhemmin osoittautua vääräksi ja täytyy siis silloin hylätä ja korvata paremmin perustellulla väitteellä. Mihinkään "Totuuteen" ei siis saa sitoutua liian voimakkaasti. Esimerkiksi elementtien olemassaolosta Boyle ei tässä vaiheessa ole valmis ottamaan kantaa kumpaankaan suuntaan, vaan säilyttää tieteellisen skeptisyytensä, odottaen parempaa näyttöä.