Takaisin filosofiasivulleni
This page is part of the official homepage of mr. J. Vilkka.
The full URL to this page is
http://www.kotiposti.net/jounivilkka/SekulaariHumanismi.htm

Sisällys

Mitä on elämänkatsomustieto?

Sekulaari Humanismi ja uskonnollisuus

Sekulaari vs. Uskonnollinen Humanismi

Sekulaarin Humanismin eettiset periaatteet ja tavoitteet

Kirjallisuutta

Elämänkatsomustieto (ET) on suomalaisessa koulujärjestelmässä oppiaine, joka on tarkoitettu eräänlaiseksi korvaavaksi aineeksi niille, jotka eivät osallistu uskonnon opetukseen. Se on uskonnoton vaihtoehto, johon (lain mukaan) automaattisesti sijoitetaan kaikki uskontokuntiin kuulumattomat, paitsi jos he erityisesti haluavat osallistua uskonnon opetukseen (tai heidän vanhempansa haluavat heidän siihen osallistuvan). Myös sellaiset uskonnollisten yhdyskuntien jäsenet, joiden uskontojen mukaista opetusta ei koulussa järjestetä, voivat osallistua ET:n opetukseen. Lukion valinnaiset, syventävät ET-kurssit ovat tosin kaikille halukkaille sallittuja.

Elämänkatsomustieto on siis uskonnottomien maailmankatsomusten kannattajien oppiaine. Sen tarkoituksena on kehittää erityisesti oppilaan eettistä ajattelukykyä ja lisätä hänen filosofista itsetuntemustaan: kaikilla nimittäin on maailmankatsomus, mutta useimmille se lienee tiedostamaton – filosofian ja ET:n opetuksen tarkoitus on nostaa oppilaan maailmankatsomus eksplisiittisesti hänen tietoisuuteensa ja auttaa häntä kehittämään sitä. Tavoite on siis auttaa oppilasta kasvamaan ihmisenä. Elämänkatsomus on osa maailmankatsomusta, johon kuuluu myös maailmankuva (eli maailmankäsitys). Maailmankatsomus on laaja kokonaisuus, jonka kaikki osat liittyvät kiinteästi toisiinsa (ellei kyseessä ole epäkoherentti katsomus), eikä maailmankuvaa voikaan erottaa esimerkiksi elämänkatsomuksesta muuten kuin analyyttisesti; ne vaikuttavat toisiinsa liikaa voidakseen olla kovin vahvasti keskenään ristiriitaisia.

Maailmankuva tarkoittaa käsitystä siitä, minkälainen maailma (luonto, ihminen, yhteiskunta, jne.) on, kun taas elämänkatsomus tarkoittaa käsityksiä elämän mahdollisesta tarkoituksesta ja oikeutuksesta tai mielekkyydestä, sekä ihmisen asemasta ja tehtävästä maailmassa. Maailmankatsomukseen kuuluu siis useita filosofisia käsityksiä tietoteoriasta ja metodologiasta (kuinka saamme tietoa), metafysiikasta (erityisesti ontologiasta; minkälainen maailmamme on ja mikä on paikkamme siinä), sekä deskriptiivisestä etiikasta (mitä ovat arvomme, mistä moraali- ja arvokeskusteluissa on kyse) ja normatiivisesta etiikasta (kuinka meidän pitäisi elää tai mitä meidän pitäisi kulloinkin tehdä ja mitä emme saa tehdä).

Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on esitellä lyhyesti Sekulaaria Humanismia, sillä juuri siitä ET:n opetuksessa on kyse, kuten toivoakseni tämän kirjoituksen myötä myös lukijalle selviää. Ensin on tarpeen selittää, kuinka Sekulaari Humanismi eroaa uskonnoista, sekä tarkastella hieman kahden Humanismin muodon, eli Uskonnollisen Humanismin ja Sekulaarin Humanismin, yhteisiä piirteitä ja eroja. Tämän jälkeen esittelen Sekulaarin Humanismin periaatteet ja tavoitteet, sikäli kuin se on mahdollista, ottaen huomioon sen sisäisen monimuotoisuuden. Sen maailmankuvaa ei tarvitse erikseen esitellä, sillä kuten seuraavista luvuista selviää, Sekulaarit Humanistit omaksuvat tieteellisen maailmankuvan: ne käsitykset, joista erityistieteilijät aloillaan ovat saavuttaneet (lähes) konsensuksen.

Yhdysvalloissa on jo pitkään jatkunut fundamentalistisen kristinuskon edustajien hyökkäys tiedettä vastaan. (Tämä ilmiö on levittäytynyt kyllä myös Eurooppaan. Nykyään myös islamilaiset fundamentalistit käyttävät pitkälti kristityiltä lainaamiaan argumentteja.) Erityisen selvää on näiden kreationistien biologianvastaisuus, eikä heidän yleinen tieteenvastaisuutensakaan ole kovin hyvin peiteltyä, mutta kyseessä on vielä tätäkin laaja-alaisempi vastustus: fundamentalistit vastustavat jokseenkin kaikkea modernia ja haluavat takaisin keskiajan maagisen maailmankuvan, jota uskonto hallitsee. He eivät siedä sitä "liberalismia", joka nykyään on hallitsevassa asemassa ainakin niin sanotussa länsimaisessa kulttuurissa. Erityisen tärkeää heille tuntuu olevan ihmisen erityisaseman (jota he luomisopillaan perustelevat) turvaamisen lisäksi seksuaalimoraali, sillä he vastustavat erityisesti sukupuolten ja seksuaalista tasa-arvoa, erityisesti homoseksuaalisuutta ja vapaamielistä suhtautumista seksiin, ehkäisyä ja aborttia, sekä eutanasiaa (vaikka he kyllä usein kannattavat kuolemantuomiota). He syyttävät usein kaikista yhteiskunnallisista ongelmista jopa pelkkää evoluutioteorian opettamista, mutta etenkin nykyään myös Sekulaaria Humanismia, joka heidän mielestään on julkisissa kouluissa vallitseva uskonto.

Näiden fundamentalistien tavoitteena on uskotella poliittisille päättäjille ja äänestäjille, että Sekulaari Humanismi on uskonto ja evoluutioteoria tämän uskonnon tärkeä tai tärkein opinkappale. Koska he eivät ole saaneet sitä poistettua opetuksesta, he vaativat sen rinnalle kreationismin opettamista, ikään kuin kyseessä olisi vain kaksi erilaista uskonnollista käsitystä, joista oppilaan tulee valita mieleisensä. En kumoa tätä naurettavaa käsitystä tässä kirjoituksessa, mutta kiinnitän huomioni näiden fundamentalistien väitteeseen, jonka mukaan Sekulaari Humanismi on kouluissa hallitsevassa asemassa. Se on nimittäin myös Suomen koulujen kohdalla jossain määrin totta, vaikka Sekulaari Humanismi ei kylläkään ole uskonto, kuten fundamentalistit väittävät.

Oikeassa fundamentalistit siis ovat siinä, että koulujen (myös Suomessa) voidaan sanoa olevan pitkälti Sekulaarin Humanismin kannattajia. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että koulut olisivat alunperin valinneet Sekulaarin Humanismin uskonnokseen, tarkoituksenaan oppilaiden käännyttäminen sen kannattajiksi, vaan asia on täysin päinvastoin. Kouluissa opetetaan pääasiassa (opetustarkoitukseen soveltuvia, hieman vanhentuneita) erityistieteiden tuloksia, vaikkakaan ikävä kyllä ei metodologiaa, eikä edes tiedettä yleisellä tasolla, paitsi korkeintaan filosofian ja ET:n kursseilla. Sekulaarin Humanismin maailmankuva on tieteellinen ja se perustuu laajemminkin hyvin pitkälti tieteelliseen ajatteluun. Kuitenkaan Sekulaarin Humanismin elämänkatsomusta (tai oikeastaan elämänkatsomuksia) ei ainakaan suoranaisesti ja tiedostetusti opeteta muualla kuin ET-kursseilla. Voidaan siis sanoa, että Sekulaaria Humanismia kokonaisuudessaan opetetaan kouluissa vain niille, jotka suorittavat myös ET-opintoja. Tämä onkin mielekkäin yhdistelmä, eikä voi kuin ihmetellä sitä sekasotkua, jota yrittävät omaksua ne, joiden opetuksessa yhdistyvät tieteellinen tieto ja se taikausko, jota uskontotunneilla heille tarjoillaan. Mitään mielekästä kokonaisuutta siitä ei ainakaan synny.

Sekulaari Humanismi ei siis ole uskonto, vaan tieteelliseen ajatteluun ja tieteiden tuloksiin perustuvaa maailmankatsomus. Paul Kurtz on keksinyt uussanan "eupraxsofia" (oikeastaan hän kirjoittaa loppuosan englantilaisittain: eupraxsophia), koska englanniksi ei ilmaisulle "maailmankatsomus" oikein ole toimivaa vastinetta. Uudissanallaan hän tarkoittaa (sanan melko kirjaimellisen merkityksen mukaisesti) "hyvää ja käytännöllistä viisautta". Tarkoituksena on yhdistää ilmaisuun ajatus parhaan tiedon viisaasta ja eettisesti korkeatasoisesta käyttämisestä, sillä juuri tätä Sekulaarin Humanismi on. Paras saatavilla oleva tieto on tieteellinen tieto. Sen viisas soveltaminen vaatii filosofisen etiikan harjoittamista ja käytännön realiteettien ymmärtämistä. Mitään absoluuttisia moraalivaatimuksia Sekulaarit Humanistit eivät julista, eikä edes Sekulaari Humanismi itse ole supistettavissa mihinkään ikuiseen määritelmään, sillä se on tieteen tapaan avoin muutoksille. Sen kannattajat kirjoittavat välillä erilaisia manifesteja, mutta ne ovat vain tilapäisiä hahmotelmia kulloisenkin hetken käsityksistä. Esimerkiksi evoluutioteoria ei, toisin kuin fundamentalistit haluavat väittää, ole mitenkään välttämätön osa Sekulaaria Humanismia; se kuuluu tähän maailmankuvaan vain siksi, että se on eräs nykytieteen vakiintuneimmista osista, ja tällaiset tiedot Sekulaari Humanismi omaksuu perustakseen. Evoluutio ei siis seuraa Sekulaarista Humanismista, eikä se myöskään evoluutiosta. Ne kuuluvat yhteen eräässä mielessä vain satunnaisesti.

Tieteellinen ajattelutapa (naturalistinen filosofiakäsitys) on myös syynä siihen, että Sekulaarit Humanistit ovat uskonnottomia ateisteja. Uskonnollinen ja tieteellinen ajattelutapa ovat nimittäin perustavalla tavalla vastakkaisia. Lisäksi nykyinen tieteellinen maailmankuva on selvästi ristiriitainen yleisimpien uskonnollisten käsitysten (erityisesti teismin) kanssa. Ajattelutapojen eron V.T. Aaltonen tiivisti sanomalla, että kyseessä on "kehityspyrinnön ja kestävyyspyrinnön vastakohta" – uskonto on perusluonteeltaan dogmaattista, perinteiden säilyttämiseen pyrkivää, sillä uskonnolliset väitteet esitetään ikuisina totuuksina. Tiede sen sijaan pyrkii muuttumaan, eikä välitä vaikka mullistaisi samalla maalaisjärkisimmätkin käsityksemme (kuten maakeskisen maailmankuvan kumoutuminen osoitti). Siitä, kuinka tieteellinen tieto on ristiriidassa perinteisten uskonnollisten käsitysten kanssa, olen kirjoittanut filosofian pro gradu -tutkielmassani, joten en siihen tässä puutu tarkemmin, sillä tämän kirjoitelman kannalta riittää sen ilmeisen tosiasian toteaminen, että tieteellisessä maailmankuvassa ei jumalia ole. Niin ei siis tietysti myöskään Sekulaarissa Humanismissa.

Kun fundamentalistit väittävät Sekulaaria Humanismia uskonnoksi, heidän väitteensä voidaan kumota jo sillä perusteella, että uskonnot yleensä ymmärretään teistisiksi – niissä esiintyy "pääosassa" jonkinlainen jumala tai useita sellaisia. Mutta vaikka tämä uskonnon kriteeri hylättäisiinkin, jäisi silti se kriteeri, että uskonnoilla on oppinsa, jotka erottavat ne toisistaan ja joita ei voi hylätä hylkäämättä samalla kyseisen uskonnon. Ne ovat siis dogmaattisia. Sekulaari Humanismi on luonteeltaan täysin toisenlainen: avoin muutokselle ja muutenkin vapaamielinen; sen kannattajat eivät ole keskenään yksimielisiä monestakaan asiasta, vaan jakavat lähinnä vain saman asenteen ja ajattelutavan ainakin jossain määrin. Edes (negatiivinen) ateismi, siis jumaluskon puuttuminen, ei ole mikään uskonnollinen opinkappale Sekulaareille Humanisteille, vaan seuraus tähänastisesta älyllisestä kehityksestä filosofian ja tieteen historiassa. Sekulaari Humanismi ei myöskään supistu pelkkään ateismiin, vaan se on vasta alkua. Sen kannattajat rakentavat eettiset, poliittiset ja muut sosiaaliset tavoitteensa tieteellisen maailmankuvan varaan, pyrkien neuvottelemalla ja kompromisseja tehden järkeviin ja toteuttamiskelpoisiin ratkaisuihin. Nämä ratkaisut, kuten myös jossain määrin tavoitteet ja keinotkin, muuttuvat todellisuuden ja tieteellisen tiedon muuttuessa, eikä Sekulaareja Humanisteja vaivaa vanhoillisille, autoritaarisille persoonallisuuksille tyypillinen muutosvastaisuus ja muutoksen pelko.

Uskonnolliset fundamentalistit, jotka vastustavat yhteiskunnan maallistumista ja liberalisoitumista, hyökkäävät Humanismia vastaan syyttäen sitä kaikesta siitä pahasta, jota he mielestään maailmassa näkevät. He väittävät Humanismia uskonnoksi, joka on noussut valtaan perinteisten uskontojen tilalle. Ateismia ja evoluutioteoriaa he pitävät tämän uskonnon keskeisimpinä uskonnollisina oppeina. Tässä syyttelyssä he tuntuvat (ehkä tahallaankin) sotkevan keskenään kaksi erilaista Humanismin muotoa, Sekulaarin Humanismin ja Uskonnollisen Humanismin, joita he näyttävät pitävän samana asiana. Uskonnollisten Humanismien tapa nimittää itseään antaa fundamentalisteille uskottavuutta heidän väittäessään Humanismia uskonnoksi.

Uskonnollinen Humanismi on ehkä Sekulaaria Humanismiakin monimuotoisempi kokoelma käsityksiä. Koska nykyään luultavasti suurin osa sen edustajista kannattaa kuitenkin metafyysistä naturalismia, eli käsitystä jonka mukaan mitään yliluonnollista ei ole (tai ettei sellaiseen ainakaan ole toistaiseksi syytä uskoa), on kai ymmärrettävää, jos heidän ja Sekulaarien Humanistien välistä eroa ei ole helppo huomata. Mielestäni ilmeisin ero onkin semanttinen ja lähinnä yhteydessä kulttuuriseen identiteettiin. Uskonnolliset Humanistit ovat usein esimerkiksi tapakristittyjä (tai tapajuutalaisia, tapamuslimeja, tms.), jotka eivät usko jumaliin tai muihin yliluonnollisiin entiteetteihin (tai edes paranormaaleihin ilmiöihin), mutta haluavat silti noudattaa lapsena oppimiaan tapoja, kuten vaikkapa joulukirkossa käymistä ja uskonnon omimia siirtymäriittejä, kuten nimenantajaiset, häät ja hautajaiset. Tällainen sekularisoituminen lienee länsimaissa varsin laajalle levinnyttä, vaikkei siihen ole juuri huomiota kiinnitetty. Juutalaisuuden kohdalla huomiota on kiinnittänyt Sekulaari Juutalaisuus liikkeenä ja islaminkin sekularisointiin tähtäävä järjestö on jo aloittanut toimintansa. Uskonnolliset Humanismit kuitenkin pitävät itseään nimenomaan uskonnollisina, vaikka ilmeisesti useimmiten tarkoittavatkin tällä vain uskontojen ulkoisten perinteiden noudattamista ja osallistumista yhteisön toimintaan, ilman uskonnoille yleensä tyypillisiä uskomuksia.

Uskonnollisessa Humanismissa on siis lähinnä kyse kulttuurisen identiteetin säilyttämisestä ja totunnaisten tapojen noudattamisesta. Jonkinlaisen järkeilyn tätä oikeuttamaan tarjoaa uskonnollisten käsitteiden, sanojen ja rituaalien tulkitseminen uudelleen. Esimerkiksi minulle itselleni joulukuusi edustaa järjen valoa, jota Valistus kantaa keskellä taikauskon pimeää maailmaa, sekä luontoa, johon me kaikki kuulumme sen elimellisinä osina. En kuitenkaan ole Uskonnollinen Humanisti, sillä en ajattele uskonnollisesti, enkä edes pidä rituaaleja tai muitakaan perinteitä ja tapoja suuressa arvossa. Ymmärrän kyllä toisella tavalla ajattelevien määrittelevän itsensä toisin. Uskonnollisen ja Sekulaarin Humanismin raja ei kuitenkaan ole selvä, eikä ylittämätön; inhimillinen ajattelu on taipuvainen ajattelemaan eri asioita jonkin verran eri tavoin. Sikäli kuin ero on kuitenkin näin pieni, en oikein pidä mielekkäänä temin "uskonnollinen" käyttämistä tässä yhteydessä.

Selvemminkin uskonnollista humanismia on kyllä olemassa. Niinpä muitakin Humanismien erottelutapoja on esitetty. Robert M. Price pitää yhtenä mielekkäänä erottelukriteerinä "jumalallisen" (divine) käsitteen käyttöä: ne, joiden mielestä vaikkapa ihmisluonto tai universumi kokonaisuudessaan ansaitsee nimityksen "jumalallinen", ovat Uskonnollisia Humanisteja. Toinen hänen ehdottamansa kriteeri liittyy myyttien arvostukseen: Sekulaarit Humanistit eivät juuri hänen mielestään yleensä välitä sellaisista. Mielestäni myyttinen ajattelu on verrattavissa runouteen ja sille on käyttöä myös Sekulaarissa ajattelussa; ainakin myytti Prometheuksesta vaikuttaa minuun voimakkaasti. Pricen kolmas kriteeri onkin kaikkein paras ja uskottavin: Uskonnolliset Humanistit, toisin kuin Sekulaarit, tavoittelevat jonkinlaista uskonnollista (tai ehkä yhteisöllistä?) tunnetta, vaikkakin pelkkänä tunteena. Eräs ystäväni osallistuu mielellään katoliseen messuun juuri tästä syystä. Itse en kai epäsosiaalisuuteni takia välitä sellaisesta, vaan kohtaisin mieluummin Jumalan toisella tavalla, jos tämä sattuisi olemaan tavattavissa. Kun kerran ei näytä olevan, yritän pärjätä maallisessa maailmassa ilman uskonnollisia illuusioita.

Yksi luultavasti yleisimmistä harhaluuloista on Sekulaarin Humanismin pitäminen ihmiskeskeisenä. Se on kyllä ihmislähtöistä – eihän meillä muutakaan vaihtoehtoa ole – mutta ei ihmiskeskeistä muun luonnon kustannuksella, kuten jotkut luulevat. Tiede on osoittanut koko universumin yhtenäisyyden ja yhteenkuuluvuuden; me emme ole luonnon herroja, eikä ole kukaan tai mikään muukaan, vaan kaikki oleva (meidät mukaan lukien) on samaa luontoa. Me ihmisetkin olemme tähtipölyä, kuten Carl Sagan on sanonut. Tämä olevaisen ykseys näkyy myös luonnon monimuotoisuuden tarpeellisuudessa meidän itsemmekin kannalta. Olemme riippuvaisia muusta luonnosta, eikä ympäristömme tuhoutuminen ole meidänkään etumme mukaista. Lisäksi, on vaikeaa keksiä eettistä oikeutusta muiden eläinten huonolle kohtelulle, joka ei oikeuttaisi vastaavaa kohtelua itsemme kohdalla. Eettisyytemme lienee biologinen perustaltaan: olemme laumaeläimiä ja siksi kykenemme empatiaan, ikään kuin asettumaan toisen asemaan, ainakin sikäli kuin on kyse oman ryhmämme edustajasta. Kulttuurisen evoluutiomme tuloksena olemme oppineet laajentamaan alunperin pientä heimoajatteluun perustuvaa "me"-ryhmäämme jopa eri kulttuurien yli, käsittämään ainakin kehittyneimmissä tapauksissa koko ihmiskunnan ja enemmänkin. Kehittyessämme edelleen opimme sisällyttämään eettisen ajattelun sovelluskenttäämme, eli omaan ryhmäämme, myös muuta luontoa laajemmin. Humanismin ei siis suinkaan tarvitse olla ihmiskeskeistä.

Sekulaari Humanismi pyrkii kehittämään tai ainakin muotoilemaan yleisesti hyväksyttäviä eettisiä periaatteita ja tavoitteita, todellista globaalia etiikkaa. Tarkoituksena on taata oikeuden ja reiluuden toteutuminen kaikkialla maailmassa, sekä eliminoida suvaitsemattomuus ja syrjintä, perustui se sitten rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, yhteiskuntaluokkaan, seksuaaliseen orientaatioon, etnisyyteen, tai mihin tahansa mielivaltaiseen perusteeseen. Aidon globaalin etiikan muodostamiseen ei pysty mikään kansallisia, rodullisia tai uskonnollisia rajoja piirtelevä moraalioppi, joten mihinkään yliluonnollisiin ilmoituksiin tai perusteettomaan ylemmyyden tunteeseen ei voida vedota. Mikään uskonto tai New Age -oppi ei siis tule kysymykseen. Ainoa mahdollisuus on Sekulaari Humanismi, eli ihmisjärjen käyttö ristiriitojen ratkaisemiseen ja ongelmien poistamiseen.

Onneksi ihmiset ovat etiikan ytimestä varsin yksimielisiä, vaikka voivatkin olla eri mieltä sen lähteestä. On joka tapauksessa selvää, ettei mikään yhteisö tai yhteiskunta pysyisi koossa pitkään, ellei se odottaisi jäsentensä noudattavan sellaisia moraalisia perusvaatimuksia (Paul Kurtzin "common moral decencies"), kuten (1) rehellisyys, (2) luotettavuus (ja lojaalisuus), (3) hyväntahtoisuus ja (4) reiluus.

Näiden "perushyveiden" lisäksi Sekulaarit Humanistit arvostavat ja tavoittelevat erinomaisuutta sellaisissa hyveissä, jotka aiemmin mainittuja selvemmin esiintyvät asteittaisina meissä kaikissa. Näihin kuuluvat Paul Kurtzin mukaan henkilökohtainen autonomia, älykkyys, itsehillintä ja kurinalaisuus (self-discipline), itsetunto (self-respect), luovuus, korkea motivaatio, myönteinen asenne, elämänilo, terveys ja "ylitsepursuava ilo" (exuberance). Näitä kaikkia voi ainakin jonkin verran kehittää, vaikka luonto asettaakin niille rajoja. Yhteiskunnan tulisi edistää näiden hyveiden kehittymistä, jotta sen jäsenet voisivat parhaansa mukaan ylittää itsensä ja kasvattaa itsestään näin parempia ihmisiä.

Sekulaari Humanismi jatkaa Valistuksen perinnettä tavoittelemalla ihmisyksilöiden vapautumista kaikenlaisista asiattomista ja alistavista hallinnan välineistä ja hallitsijoista, jotta he voisivat toteuttaa omaa luovuuttaan maailman kansalaisina, ihmiskunnan jäseninä. Tämä ei tarkoita välttämättä valtiorakennelmien purkamista, mutta se tarkoittaa kyllä globaalin tietoisuuden ja solidaarisuuden kehittämistä. Se tarkoittaa myös kansalliset, kulttuuriset ja etniset rajat ylittävää ja rikkovaa yleisinhimillisyyttä, joka tukee esimerkiksi nämä rajat ylittävää ystävyyttä ja jopa yllyttää solmimaan "seka-avioliittoja". Loma- ja muu matkailu edistää tätä kehitystä, mutta uudet teknologiat, erityisesti internet, ovat tuoneet tähän aivan uusia mahdollisuuksia. Matkailu ja internet motivoivat ja helpottavatkin myös vieraiden kielten opiskelua, joka onkin yksi tehokkaimmista tavoista yhdistää ihmiskuntaa. Yhteiskunnan täytyy hyväksyä tämä kehitys, erilaisten ajatusten leviäminen ja mielipiteiden moninaisuus. Sekulaari Humanismi vaatiikin tasa-arvoisen, Popperilaisittain avoimen yhteiskunnan realisoitumista. Tähän on Suomessakin vielä matkaa, sillä ainakin valtionkirkkojärjestelmä on edelleen uskonnonvapauden ja vakaumusten tasa-arvon tiellä.

Yksilötasolla Sekulaari Humanismi pyrkii hellenististen filosofian koulukuntien tavoin sellaisen hyvän elämän saavuttamiseen, joka olisi älyllisesti, eettisesti ja tunteellisesti tyydyttävä ja rikas. Ihmisellä pitäisi olla elämäniloa, jota ei tavoita pelkällä halvalla nautinnolla, vaan elämällä antoisaa elämää omalla tavallaan. Ihmiset tarvitsevat erilaisia asioita onnistuakseen elämässään: erilaisia haasteita, vaihtelevasti aktiivisuutta ja passiivisuutta, erilaisia nautintojen ja onnellisuuden lähteitä. Ihmisten erilaisuus on rikkaus, jota Sekulaari Humanismi ylistää. Mitään kaikille yhteistä ja yleistä, "ylhäältä annettua" elämän tarkoitusta ei ole, vaan "elämän tarkoitus on elää tarkoituksellista elämää" – jokainen asettaa omat tavoitteensa ja muokkaa luovasti elämäänsä niin hyväksi kuin pystyy. Omien tavoitteiden saavuttaminen ja haasteiden voittaminen on varmaankin yksi suurimmista ilon lähteistä. Tässä onnistuakseen on tunnettava itsensä, sekä mahdollisimman hyvin se todellisuus, jossa elää. Vain siten voi valita tavoitteensa realistisesti ja niitä kohti ponnistella, kuten stoalaisuus opettaa: vaikuttaen niihin asioihin, jotka omassa vallassa ovat ja potematta syyllisyyttä tai muuta henkistä tuskaa niistä, joille ei mitään mahda. Sekulaari Humanismi vaatii myös ihmisten itsemääräämisoikeuden toteuttamista, mukaan lukien yksilön oikeuden lopettaa liian tuskalliseksi muuttunut elämänsä.

Kaikkein tärkeintä Sekulaarissa Humanismissa on silti hyväntahtoisuuden merkityksen ja arvon painottaminen. Voimme kehittää tätä luonteenpiirrettä itsessämme ja ainakin yrittää kasvattaa seuraavat sukupolvet omaksumaan hyväntahtoisuuden ja näkemään sen arvon. Se on taustalla kaikessa sivistyneessä toiminnassa, sillä se on eduksi molemmille osapuolille. Hyvä tahto ja toisten oikeuksien ja erilaisuuden kunnioittaminen on merkittävä ja tarpeellinen osa hyvää elämää. Hyvän tahdon arvo on universaalisti tunnustettu moraalisesti itseisarvoiseksi, mutta lisäksi se synnyttää myös myönteisiä vaikutuksia, joten Sekulaari Humanisti pitää sitä ainutlaatuisena, keskeisenä hyveenä.

Tämä essee perustuu tarkempien viittausten puuttumisesta huolimatta joukkoon Sekulaarien Humanistien julkaisuja, joihin perehtyessäni vuosien mittaan olen yhä enemmän vakuuttunut olevani Sekulaari Humanisti itsekin. Mielestäni tärkein aihetta käsittelevä lähde on Council for Secular Humanismin julkaisema Free Inquiry -lehti (etenkin numerossa Summer 2002, vol. 22 No. 3, sivuilla 44 - 51 julkaistu erikoisosio "Religious vs. Secular Humanism" ja numerossa Fall 2002, vol. 22 No. 4, sivuilla 35 - 49 julkaistu erikoisosio "Drawing Clear Boundaries: Secular vs. Religious Humanism"). Tärkeä on myös naturalistisen filosofian akateeminen lehti nimeltä Philo. Sekulaarin Humanismin tärkein edustaja on Paul Kurtz, jonka kirjoituksia on julkaistu esimerkiksi kokoomateoksessa Skepticism and Humanism. The New Paradigm, Transaction Publishers, 2001. Hänen muotoilemansa Humanistinen Manifesti 2000. Kohti uutta planetaarista humanismia on julkaistu käännöksenä Suomen Humanistiliiton internetsivustolla (http://www.kolumbus.fi/humanistiliitto/).

Tieteelliseen Skeptisismiin erikoistuneen Skeptical Inquirer -lehden uskonnon ja tieteen suhdetta käsittelevät erikoisnumerot (joista kerättiin artikkeleita mm. teokseen Science and Religion. Are They Compatible?, Prometheus Books, 2003), ovat myös merkittäviä aiheen kannalta. Taner Edisin The Ghost in the Universe. God in the Light of Modern Science (Prometheus Books, 2002), E.O. Wilsonin Consilience. The Unity of Knowledge (Abacus, 1999) ja monet muut tieteen maailmankuvan nykytilannetta laajasti käsittelevät populaaritieteelliset kirjat ovat myös merkittäviä tämän esseen ja yleisemminkin aiheen kannalta.

ET-opetusta Suomessa käsittelee ainakin teos Elo & Honkala & Simola: Elämänkatsomustieto koulussa. Opetuksen perusteita etsimässä (Helsingin Yliopisto & Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1992). Uskonnottoman tapakulttuurin paras esittely tällä hetkellä lienee Anneli Aurejärvi-Karjalainen: Perheen omat juhlat. Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin (WSOY, 1999).

Internet-aineisto on myös huomattavasti vaikuttanut tähän kirjoitukseen, tärkeimpinä sivustoina erityisesti Council for Secular Humanism -järjestön sivusto (http://www.secularhumanism.org) ja COHE, eli the Continuum Of Humanist Education (http://www.humanisteducation.com/).

Olen koonnut kotisivulleni pienen englanninkielisen sivun Sekulaarin Humanismin etiikan perusteista, mukaan lukien tiivistelmän sen keskeisimmästä sisällöstä: http://www.kotiposti.net/jounivilkka/SecularHumanistEthics.htm.