Jouni Vilkka

SUHI P3 - Suomen historia 1800-luvun alusta nykypäivään

Referaatti

2002-12-09

The full URL to this page is http://www.kotiposti.net/jounivilkka/SuomenLyhytHistoria.htm

This page is part of the Official Home Page of Jouni Vilkka (http://www.kotiposti.net/jounivilkka/)

Takaisin Filosofia-sivulleni

1. Johdanto

2. "Suomen" syntyminen

3. Teollistuminen ja talouden kehitys 1800-luvulla

4. Sosialismi

5. Sisällissodan jälkeen

6. Toinen Maailmansota Suomen näkökulmasta

7. Hyvinvoinnista pahoinvointiin?

Tämä referaatti tai kirjoitelma perustuu pääosin Tampereen Yliopistolla syyslukukaudella 2002 järjestetyn kurssin SUHI P3 - Suomen Historiaa 1800-luvun alusta nykypäivään aineistoon ja luentomuistiinpanoihini. Kirjoitelman teemana on Suomen talouden ja yhteiskunnan muuttuminen erilaisten vaiheiden kautta ja muutosten väestölle aiheuttamat elämänmuutokset.

Ruotsi menetti merkittävän osan alueistaan vuonna 1809, Venäjän keisarin otettua Suomen omaksi suuriruhtinaskunnakseen. Myöhemmän tulkinnan mukaan Suomi sai tällöin autonimisen valtion aseman, vaikka tätä ei tuolloin Suomelle oikeasti annettukaan. Joka tapauksessa vuoden 1809 maapäiviä alettiin kutsua valtiopäiviksi ja koska Suomessa ei kapinoitu, toisin kuin useimmissa muissa Venäjän kolkissa, ei Venäjän johdon intresseissä ollut Suomen paikallishallinnon kova painostaminen näkemyksen korjaamiseen (mikä ei tarkoita, ettei asiaa olisi oikeudessa puitu). Suomi oli kuitenkin saanut pitää "Ruotsin vallan" aikaisen paikallisen hallintonsa, jota myös vahvistettiin 1800-luvulla.

Suomen siirtyessä Venäjän alaisuuteen oli se ilmiselvästi tullut erotetuksi Ruotsista (jonka merkittävä osa se oli tätä ennen ollut). Samalla, kun Ruotsissa nopeasti luotiin oma kansallisuustunne, tunnettiin myös Suomessa tarvetta (ainakin hallintovirkamiesten ja yhteiskunnan yläkerrosten, aatelin ja intellektuellien piirissä) erottua muusta Venäjästä. Suomea ei oltu "venäläistetty" välittömästi valtauksen jälkeen, koska muuten täydellisesti edennyt valloitussota oli kärsinyt yhden tappiollisen taistelun, jonka merkitys oli lähinnä poliittinen: se osoitti vastustuksen olemassaolon. Mutta tällä ei vielä perusteltu Suomen erityislaatuisuutta, vaan tarvittiin myös kansallinen identiteetti (ajatuksenahan tämä oli muotia 1800-luvulla, joten sitä ei tarvinnut itse keksiä) - mitään Suomen "kansaa" ei täällä valmiina ollut.

Suomen väestö oli jakautunut erityisesti kielen perusteella, koska rannikkoseutu oli ollut "ruotsalaisten" asuttamaa, kun taas sisämaassa asui erilaisia "kansoja" tai heimoja, karjalaisista lappalaisiin. Kansallisen identiteetin luominen oli mielenkiintoinen projekti, josta kirjoitan enemmän toisaalla. Tässä riittää mainittavaksi, että epäyhtenäisen "kansan" yhdistivät lähinnä ns. "Suomen ruotsalaiset", joiden halu erottua Venäjästä ja venäläisistä oli suurempi kuin muiden ja jotka olivat myös tiedostaneet nationalismin idean, sekä siihen liittyvät (nykynäkökulmasta taikauskoiset) filosofiset opit, kuten Hegelin dialektisen, fatalistisen historian käsityksen ja "kansan hengen" yms. Venäjä oli ollut perinteinen vihollinen, mutta olojen vakiinnuttua ja parannuttua (väestömäärä kasvoi ja kaupungistuminen pääsi alkuun - siis ruokaa riitti ja pieni ylijäämä mahdollisti kaupunkielämän) muilla väestönosilla ei ollut erityistä tarvetta tai syytä kannattaa nationalismia. Niinpä "kansallinen herääminen" ajoittuikin vasta vuosisadan loppupuolelle.

Suomi säilyi pääosin agraarisena vielä pitkälle 1900-luvulle, mutta teollisuus ja kaupungistuminen alkoivat kehittyä jo edellisellä vuosisadalla. Korkeat suojatullit estivät tällöin ulkomaisen tuonnin ylivaltaa, joten teollisuus pääsi kehittymään rauhassa Venäjän viennin rahoittamana. Erityisesti sahateollisuus (ja siihen liittyvä liberalismi) kehittivät Suomalaista talouselämää ja vapauttivat sitä. Ulkomaiset yrittäjät olivat suomalaisen teollisuuden kehityksessä avainasemassa, sillä pääomaa ei tähän Suomen sisäpuolelta löytynyt. Useimmat perustajat eivät tosin pärjänneet itse yrittäjinä, mutta tehtaat jatkoivat toimintaansa uusien omistajien hallinnassa. Esimerkiksi tekstiiliteollisuus pärjäsi varsin hyvin. Vaikka maa olikin siis tavallaan "kehitysmaa", se myös kehittyi kohti teollista yhteiskuntaa teollisuustyöläisten määrän kasvaessa (absoluuttisesti) ja käsityöläisten (suhteellisen) määrän vähetessä. Junaradat olivat kehityksen ehdoton edellytys, mahdollistaessaan materiaalin kuljetuksen esimerkiksi Helsingistä Viipuriin ja sieltä edelleen Venäjälle.

Perättäisten huonojen satojen ja lopulta tuhoisien nälkävuosien 1867-68 tapahtumat paljastavat, miten agraarinen maa kuitenkin yhä oli. Ihmiset eivät, vastoin eliitin pelkoja, kapinoineet sotaisasti, vaan pitivät tilannetta luonnollisena - mitä se tietysti jossain mielessä olikin, koska yhteiskunta ("luonnollisen" eräänlainen vastakohta) ei paljonkaan asiaa korjatakseen tehnyt.

Teollisuus ja kaupungistuminen kehittyivät yhdessä, köyhien työläisten kasarmien ja surkeiden vuokra-asuntojen ilmestyessä suomalaiseen maisemaan. Elintaso kaupungeissa oli kuitenkin maaseutua korkeampi, joskin turvattomampi: sairaus saattoi olla kohtalokas, eikä lääketieteen huonon tason takia, sillä niihin palveluihin työväellä ei ollut varaa; sairastuneet joutuivat hyväntekeväisyyden ja kunnalliskotien varaan. Hygienian taso röttelöissä oli heikko, mikä näkyi etenkin korkeana lapsikuolleisuutena (mikä oli tuolloin korkea kyllä maaseudullakin, nykyiseen verrattuna).

Ay-liike organisoitui hitaasti, mutta naisetkin pääsivät helpommin töihin kaupungissa, mikä vähensi syntyvyyttä ja antoi naisille uuden mahdollisuuden "uravalintaan" emännän tai piian elämän lisäksi.

Sosialismi teki läpimurtonsa Suomessa vuoden 1905 suurlakossa, jolloin siitä tuli jopa "trendikäs" aate. "Forssan ohjelmassa" sosialistit olivat esittäneet vaatimuksinaan mm. yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, kirkon erottamisen valtiosta ja uskonnon opetuksen poistamisen kouluista, sekä alkoholin käytön kieltäminen. (Ikävä kyllä näistä vain viimeistä päästiin edes kokeilemaan, kun taas tärkeintä, eli valtion ja kirkon erottamista, ei ilmeisesti koskaan saada aikaiseksi tässä älyllisessä kehitysmaassa.) Sosialismi samastettiin kansanvaltaan ja sen tavoitteena oli koko yhteiskuntajärjestelmän muutos. Varsin suuri osa sosialismin kannattajista oli maalaisia.

Suurlakko loi vahvan edistys- ja reformiuskon, toinen venäläistämiskausi taas turhautumisen. Turhautumista lisäsi ajan sekasortoisuus muutenkin. Nälkävuodet muistettiin hyvin, eikä niitä enää pidetty luonnollisina - niiden uusiutumisen pelko lisäsi levottomuutta ennen vuotta 1918, kun maailmansodan aiheuttama puute ja tiedot "gulasseista" tulivat Suomeen. Samalla kun sivistyneistö pettyi massaan, kyti luokkaviha köyhien keskuudessa kovenevalla liekillä. Demokratiaan oli petytty ja talousongelmat painoivat päälle. Suurlakolla oli saavutettu tavoitteita joten kansannousun voimaan uskottiin - sitä joko pelättiin tai sitten toivottiin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut.

Vuoden 1918 jälkeen Suomen valtio oli ymmärrettävästi taloudellisissa vaikeuksissa. Itsenäistymisen myötä oli syntynyt jopa täysin uusia menoja, koska maahan oli perustettu ulkoministeriö ja oma armeija. Sota oli aiheuttanut taloudellisia menetyksiä ja lisäksi sadot olivat huonoja. Lisää ongelmia toivat "espanjan tauti" ja punaorpojen hoidon järjestäminen. Yksilön tasolla kukkaroa kiristivät etenkin 1920-21 laman aikana käyttöön otettu progressiivinen tuloverotus ja inflaatio, joka tuntui erityisen kovalta valuutan pitkäaikaisen vakauden jälkeen.

Valtiontaloudessa erona aiempaan oli Venäjän puuttuminen taloudellisista kuvioista. Toisaalta se tarkoitti venäläisen viljan ja markkinoiden puuttumista, toisaalta myös kilpailun puuttumista. Venäjän, siis tässä vaiheessa Neuvostoliiton, sijasta markkinoita yritettiin löytää lännestä, jonne olikin jo sahatavaralle tutut reitit. Sen jalostetummalle muodolle, eli paperille, ne piti löytää. Teollistuminen oli kehittymättömän infrastruktuurin takia hidasta ja torpparivapautus yms. hidastivat siirtymistä kaupunkeihin ja pois agraaritaloudesta. Ihmisten varallisuuserot kapenivat kuitenkin sodan takia, koska kriisi iski pahiten keskiluokkaan ja virkamiehiin, jotka joutuivat nyt tyytymään statukseen palkan sijasta.

Vaikeuksien yli päästiin kuitenkin 1920-luvun puoliväliin mennessä. Teollistuminen ja talous kiihtyivät pääosin seuraavaan sotaan asti, vaikka välissä olikin maailmanlaajuinen lama. Suomessa se alkoi jo 1928, mutta sitä syvensi yleismaailmallinen tilanne. Kuitenkin lama loppui Suomessa muuta Eurooppaa nopeammin ja sitä seurasi edellistäkin voimakkaampi nousukausi. Koneistuminen ja liikenteen kasvu oli nopeaa autoteiden rakentamisen ansiosta. Erityisen nopeaa kehitys oli kuitenkin vesi-, sähkö- ja kaasulaitoksilla. Myös valtio perusti ja osti teollisuusyrityksiä kilpailemaan yksityisten kanssa, sillä pääomaa oli edelleen - veronkevennyksistä huolimatta - Suomessa melko vähän.

Maaseudun väkimäärä pysyi samalla tasolla kaupunkien kasvaessa, mutta maaseudun asukkaiden poliittinen merkitys kasvoi samalla kun traktorit, hyvät säät ja ulkomaiset lannoitteet mahdollistivat elintarvikkeiden osalta valtion omavaraisuuden. Talouksien omavaraisuus oli edelleen ihanne, mutta ostotavaroistakin tuli normaali ilmiö.

Elintaso kehittyi Suomessa ennen 1940-lukua niin paljon, ettei maata enää voinut sanoa kehitysmaaksi; se oli jo Itä- ja Etelä-Euroopan edellä. Vaikka asuntopula oli jatkuvaa, tulivat WC:t, vesijohdot ja keskuslämmitys lähes kaikkiin kaupunkiasuntoihin. Terveydenhuolto ja sosiaalitoimi levisivät jopa maaseudulle, kuten myös oppikoulu. Palvelut lisääntyivät muutenkin. Elintasoero keskiluokan ja alempien välillä pieneni entisestään.

Talvisota ei sujunut Venäjältä suunnitelmien mukaan. Neuvostoliitto ja Saksa olivat sopineet Euroopan jakolinjoista jo aiemmin, joten ennen varsinaista sotaa käydyt neuvottelut alueiden vaihtamisesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä, muka Leningradin suojaamiseksi mahdolliselta hyökkäykseltä, oli ilmeisesti vain yritys parantaa hyökkäysasemia. Varsinainen sota aloitettiin Neuvostoliiton puolelta sotaopeille tyypillisellä tavalla: lavastettiin tykistöhyökkäys Suomen puolelta ja muodostettiin propagandaa varten "oikea" hallitus (ns. "Terijoen hallitus"), jolla väitettiin olevan suomalaisten tuki takanaan.

Neuvostoarmeijan oli tarkoitus marssia vain nopeasti Helsinkiin ja katkaista samalla varmuuden vuoksi Suomi kapeimmasta kohdastaan kahtia lopputaistelujen varmistamiseksi, mutta sen hyökkäys aloitettiin liian myöhään - vasta marraskuun lopussa. Väestösiirtojen takia neuvostojoukot eivät olleet tottuneita lumeen ja kylmään ja he käyttivät lumikenkiä, suomalaisten hyötyessä hiihtotaidostaan. Talvisodan talvi oli vuosisadan toiseksi kylmin (talvi 1941-42 oli kylmin). Neuvostoliitossa luultiin, että kommunismi kytee Suomessa ja että uusi sisällissota syttyisi Neuvostoarmeijan hyökätessä, jolloin vastarinta olisi minimaalista. Niinpä suomalaisten yhtenäisyys hyökkäyksen alla yllätti heidät. Neuvostojoukot olivat kuitenkin luonnollisesti ylivoimaisia, joten he sanelivat rauhan ehdot jo seuraavana keväänä.

Suomalaiset eivät kuitenkaan uskoneet uhan näin poistuneen. Pelättiin Baltian kohtaloa ja eläteltiin jopa toivoa revanssista ja voitosta, jolla Suomelta anastetut maat saataisiin takaisin. Tätä yritettiinkin Saksan hyökätessä Neuvostoliittoa vastaan - heti tilaisuuden tullen Suomi liittoutui Saksan kanssa. Oli alkanut "jatkosota". Karjala liitettiin virallisesti takaisin Suomeen 1941, mutta koska Saksa ei kyennyt kaatamaan Neuvostoliittoa, vaan joutui perääntymään, ei Suomikaan voinut pitää voittojaan. Sodan ja kylmän talven takia Suomessa oli nälänhädän uhka ja maa oli pitkälti tuodun viljan ja lannoitteiden varassa. Sota oli myös poliittisesti hankalampi, koska sympatiat olivat monella Liittoutuneiden puolella, eikä sodan oikeutus ollut aivan selvä. Lähes kaikkea säännösteltiin, eikä maahan tuotu puuvillaa, villaa, tms. Lisäksi kaupunkeja pommitettiin jonkin verran. Sotaväsymystä pahensi tietysti myös sodan pitkä kesto.

Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 teki sodanjohdoille (mutta ei Suomalaisille siviileille) selväksi voittajan. Kun Mannerheim valittiin presidentiksi, voitiin aloittaa rauhan neuvottelut. Kuitenkin Tali-Ihantalan torjuntavoitto ja Neuvostojoukkojen kiire Berliinin valloitukseen (ja siitä johtuvat joukkojen siirrot) antoivat suomalaisille mahdollisuuden ehdolliseen rauhaan. Se hyväksyttiinkin, mutta Suomen täytyi ajaa Saksalaiset pois Lapista, minkä seurauksena koko Lappi raunioitui.

Eräs mielenkiintoinen piirre sodassa oli naisten osallistuminen Lotta-Svärdin vapaaehtoisriveissä. Suomalaisia lottatyttöjä kasvatettiin kuin poikia Saksan jugend-järjestöissä. Lottien arvot olivat äärimmäisen keskiluokkaisia ja nationalistisia, minkä takia uskonto oli tietysti erittäin merkittävässä osassa heidän koulutuksessaan. Suurin osa lotista ei varmaankaan liittynyt aatteellisten, vaan paremminkin sosiaalisten syiden takia, mutta nykynäkökulmasta vanhoillinen ja seksistinen oppi varmasti saatiin perille ainakin nuorimpien päähän. Lotat toimivat sodassa lähinnä huoltojoukkoina, joten mahdollisimman monta miestä saatiin rintamalle.

Suomen sotajoukot (sodan jälkeen "puolustusvoimat") ovatkin olleet siitä lähtien maan väkilukuun nähden hämmentävän suuret. Isänmaallisen paatoksen mukaanhan pojasta ei miestä tule, jos hän ei maan puolustukseen osallistu (en tosin kokemusteni valossakaan itse ymmärrä, kuinka sodan leikkiminen tästä kasvatustehtävästä voisi suoriutua). Lisäksi suomalaisten sota ilmeisesti todella kaipaa jokaista miestä (vielä nytkin, naisten - sitä jostain syystä halutessaan - päästessä mukaan toimintaan), koska vaihtoehdot eivät kansainvälisiä lakeja edelleenkään noudata.

Sodan jälkeen Suomesta yritettiin rakentaa Englannin ja skandinaavisten maiden mallin mukaan "hyvinvointivaltiota" ("wellfare" vs. "warfare" state). Ay-liikkeen nousu ja raskaiden sotakorvausten maksaminen lisäsivät teollisuutta. Säännöstelyä jatkettiin sota-ajan tyyliin. Jälleenrakennusta ja sotakorvausten maksua kesti vuosikymmenen loppuun. 1900-luvun lopun elintaso, teollistuminen ja talous nousivat pääosin jatkuvasti, vaikka epävakautta esiintyi etenkin sodan jälkeen, 70-luvulla (öljykriisi), sekä 90-luvun alussa. 1960-luvulla varttui ensimmäinen sukupolvi, jolle elämä oli siinä mielessä helppoa, että elämisen perusedellytykset oli turvattu valtion puolesta ja elintaso, sekä informaation määrä olivat ennenkokemattomia.

Toisin kuin muualla Euroopassa, modernisaatio tapahtui Suomessa lopulta hyvin nopeasti: urbanisaatio, teollistuminen ja palveluelinkeinojen syntyminen tapahtuivat yhtäaikaa, eivät perättäisesti. Nopea kaupungistuminen aiheutti myös nopeaa ja heikkotasoista rakentamista, kun yritettiin tehdä halvalla paljon kerrostaloasuntoja työläisille. Tällöin purettiin monia kaupunkien huonon saniteettitason puutaloalueita ja rakennettiin tilalle sementtisiä asbesti- ja homepesiä. Tämä oli varsin epäesteettisen rakentamisen aikaa, kuten näkee Suomen kuuluisimman ja tuona aikana vaikuttaneen arkkitehdin, A. Aallonkin töistä; hän tosin onnistui suunnittelemaan erään mielenkiintoisen maljakkomallin.

Koulutusta Suomessa on aina pidetty tärkeänä ja osoituksena tästä lienee naisten suuri osuus yliopistojen opiskelijoista, erityisesti 1960-70 -luvuilta alkaen. Naisten koulutuksesta ja osallistumisesta työelämään kertoo myös se, että vuoden 1973 syntyvyys oli tähän mennessä alhaisin.

Elintason nousu näkyy työviikon lyhentämisenä viisipäiväiseksi 60- ja 70-lukujen vaihteessa ja kotien koneellistumisena. Myös matkustaminen lisääntyi tästä lähtien huomattavasti. Mutta niin lisääntyi myös työttömyys. Kuitenkin samalla Suomi keskiluokkaistui; suurin osa väestöstä kuuluu keskiluokkaan. Entinen sivistyneistökin muuttui yrittäjiksi ja virkamiehiksi. Tämän jälkeen Suomessa ei enää sivistyneistöä (ainakaan merkityksessä "intellektuellit") ole juuri näkynytkään: sivistys lähti aikanaan Turusta, mutta nyt se on ilmeisesti poistunut jo koko maasta.

Kylmän sodan taistelussa oli kyse pitkälti elintasokilpailusta, jonka Yhdysvallat sitten voitti kulttuuri-imperialismillaan. Tähän kuitenkin liittyi etenkin Yhdysvalloissa myös voimakas kristillisyys, joka toimi poliittisesti tehokkaana vastakohtana kommunismin (dogmaattiselle) ateismille. Protestanttinen työetiikka oli hyödyksi myös tuotteliaisuuden motivaattorina ja teki osansa saadakseen Yhdysvaltalaiset valkokaulusorjat tekemään vajaapalkkaisia 60 tunnin työviikkoja. Viimeistään informaatiotyöläisyys on (Yhdysvaltojen taloudellisessa painostuksessa) saamassa saman aikaan myös Euroopassa - siis myös Suomessa. Nuoria ja opiskelijoita käytetään halpatyövoimana, paitsi kyvykkäimmiksi katsotut, jotka houkutellaan mukaan oikeaan työelämään (opiskelun keskeytyessä - mistä seuraa riippuvuus työnantajasta), josta heidät voidaan uuvuttaa ulos ennen eläkeikää. Valtion yhtiöt - epäilemättä pian terveydenhuoltoa myöten - yksityistetään, koska ne eivät tee riittävästi voittoa. Osakeyhtiöt, analyytikot ja voitonhaluiset sijoittavat saavat yhdessä aikaan henkilökohtaista ja sosiaalista tuhoa kylvävän systeemin, joka saa legitimaationsa riskien yhteisestä hyväksynnästä. Toisin sanoen, nykyajan yhteiskunnallisen elämänsokkelon takana ei ole MJ12, Illuminati, tai mikään muukaan salaliitto - sillä kukaan ei ole vastuussa. Tämä tuo mieleen juutalaisten kuljetuksista (natsien keskitysleireille) vastuussa olleen Adolf Eichmannin apologian Jerusalemin sotaoikeudessa - hänhän vain totteli käskyjä.